In Memoriam

Kimmo & Ritva Juutilainen

Puhe  |  Rovasti Jorma Taipale

Ritva Alma ja Kimmo Kalevi Juutilaisen siunaus- ja muistopuhe

 

 

“Ihmisen Poikakaan ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta”

 

Näin meidän Vapahtajamme sanoi lähtiessään ylös Jerusalemiin, pääsiäisjuhlille. Hänen tiensä oli Via Dolorosa, kärsimysten ja tuskien tie, joka päättyi lopulta ristille. Siellä meidät lunastettiin ja sovitettiin. Tämän Jeesuksen kulkeman tien varrelle mekin olemme pysähtyneet elämän ja kuoleman suurten kysymysten kanssa. Ei meidän ole itsestään selvää ja helppoa hyväksyä elämän rajallisuutta ja kärsimystä, jotka ihmisen osana ovat. Olisimme suoneet Ritvalle ja Kimmolle vielä yhteisiä eläkepäiviä ja yhdessäolon aikaa läheisten kanssa.

 

Toisaalta meitä kaikkia jo valmistettiin tähän hetkeen. Ritva oli selviytynyt monesta vakavasta sairaudesta vuosien varrella. Olimme hänen kanssaan kokeneet monia ilon ja kiitoksen hetkiä, suorastaan Jumalan ihmeitä. Mutta uuden vuoden myötä alkoi näyttää siltä, että aika täyttyy rakkaan ihmisen kohdalla. Ritva itse jätti päivänsä turvallisesti Jumalan armollisiin käsiin teidän läheisten valvoessa vierellä. Tämän valmistautumisen keskellä saimme yllättävän viestin Kimmon poismenosta. Kimmo oli valmistautunut elämään lähellä Ritvaa  ja teitä lapsia sekä lastenlapsia. Olitte jo suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta.

 

Sydämessänne on nyt tyhjä paikka, kun teitä niin suuresti rakastaneet äiti ja isä tai mummo ja vaari ovat poissa. Meillä kaikilla on ikävä. Ehkä meitä kuitenkin lohduttaa Raamatun sana, joka on kuin Kimmon ja Ritvan testamentti , 2. Kor. 5. Luitte tätä lukua yhdessä Kimmon kanssa jokin aika sitten.

 

“Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. Sentähden me huokaamme ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme…” Tämä odotus on nyt täyttynyt niin Ritvan kuin Kimmonkin osalta, niin raskasta kuin se onkin rakkaat läheiset. He ovat saaneet lähteä yhdessä taivaalliseen hääjuhlaan, niinkuin olivat toivoneet. 

 

Olette näinä päivinä havainneet kuinka kokonaisvaltaista suru on: Yhtenä hetkenä suru ja kaipaus täyttävät mielen ja sydämen. Toisena taas tunnemme rakkautta ja kiitosmieltä poiskutsuttuja kohtaan kaikesta, mitä olemme saaneet elämäämme heidän kauttaan. Näille tunteille on tärkeää antaa tilaa. Muistojen matka on myös tärkeä osa surutyötä. Omassa mielessänne ja toistenne kanssa keskustellen olette muistelleet äidin ja isän tai mummon ja vaarin elämää heidän lapsuudestaan alkaen. 

 

Kimmo Kalevi syntyi Oulussa 20.3.1938 Aarne ja Toini Juutilaisen kotiin. Sisarus ja veljesjoukkoon syntyi kuusi lasta, joista yksi menehtyi jo varhain. Juutilaisen suvun juuret ovat Tanskassa, Juuttien maassa, mistä aikanaan tuli ammattimiehiä rakentamaan Olavinlinnan muureja. Kimmon äiti oli os. Eerola, Kuusamon rovastin pappilan tytär. Aarne-isän maanmittausinsinöörin työn myötä perhe muutti Mikkeliin, missä Kimmo vietti suurimman osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

 

Koti oli kauniilla paikalla, Likolammen rannalla, keskellä kaupunkia. Kimmon Martti-veli kertoi, kuinka Kimmo oli mukana partiossa ja kotiseurakunnan toiminnassa, mm. seurakunnan nuorissa. Jumalanpalvelukseen osallistuttiin sunnuntaisin Mikkelin tuomiokirkossa tai kuunneltiin kotona radiosta. Kimmon harrastuksena Mikkelissä oli myös purjelento ja hän taisi suunnitella lentäjän uraakin. Jumalan johdatus vei kuitenkin toisaalle. Tällainen harrastus kuitenkin osoittaa rohkeutta ja kykyä tarttua uusiin, jännittäviinkin asioihin.

 

Ritva Alma taas syntyi talvisodan aikana 27.2.1940, tänään on siis Ritvan syntymäpäivä. Hän syntyi evakkomatkalla Humppilassa, mutta sai myöhemmin muutettua syntymäpitäjäkseen Valkjärven, koska se evakkoseurakuntana oli sotien aikana olemassa. Valkjärvellä Ritvan isän suku Uosukaiset ja äidin suku Kyllästiset olivat asuneet vuosisatoja. Kaikkiaan sisarus-ja veljesjoukossa oli kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli jo pieninä Karjalassa. Ritva oli aito karjalainen, jonka olemuksessa näkyi ilo ja kiitollisuus vaikeuksienkin keskellä. Maaseudun elämäntapa ja työt tulivat tutuiksi pienestä pitäen Elimäellä, mihin Uosukaiset asettuivat jo vuoden 1940 lopulla. 

 

Elämä muuttui, kun Ritva ja Raili sairastuivat molemmat polioon 1950-luvun puolivälissä. Railin kohdalla kuume hellitti, mutta Ritvan kohdalla sairaus johti vammautumiseen. Yhdessä he saivat kuitenkin jatkaa oppikoulua Kotkassa toinen toistaan tukien. Asunnot olivat yleensä pieniä vuokra-asuntoja. Koti-ikävä vaivasi usein, mikä taisi olla tuttua teille Jasukon koululaisillekin Japanissa. Ritvan ja Railin koulutie on sinänsä selviytymiskertomus, joka kertoo myös vanhempien halusta kouluttaa lapsiaan vastoinkäymisistä huolimatta.

Ritva menestyi koulussa hyvin. Pitkän matematiikan puhdas laudatur olisi avannut tien moneen opiskelupaikkaan. Ritva valitsi teologisen tiedekunnan. En tiedä kaikkia tämän valinnan taustoja, mutta joka tapauksessa kouluaikana löytynyt yhteys Langinkosken seurakuntaan oli sellaista uskon syventymisen aikaa, joka vakavasta sairaudesta huolimatta avasi valoisan tulevaisuuden ja antoi elämälle merkityksen.

 

Kimmo ja Ritva löysivät toisensa 1960-luvun opiskelijaelämässä Helsingissä, vaikka olivat oppineet tuntemaan toisensa jo Kimmon Reservinupseerikoulun aikoina Haminassa, Ritvan enon järjestämissä kotiseuroissa. Molemmat osallistuivat Ylioppilaslähetyksen, eräänlaisen ylioppilasseurakunnan, vilkkaaseen toimintaan. Siellä kypsyi myös lähetysajatus, joka vei heidät maan ääriin. Sitä ennen he valmistuivat teologian maistereiksi ja solmivat syksyllä 1967 avioliiton Elimäen kirkossa. Seuraavana vuonna nuori pari matkusti pääasiassa junalla Siperian kautta Japaniin. Työkausia oli useita, ensin Kansanlähetyksen ja sitten Kylväjän lähetysyhdistyksen palveluksessa. Kotimaan kausina toimittiin kotimaantyöntekijöinä ja Säämingin kristillisen kansanopiston opettajina, Kimmo  ajoittain rehtorinakin.

 

Kobe, Kakogava, Ako, Yabu, Shodoshima. Nämä ovat teille tuttuja nimiä, asuin- ja koulupaikkoja sekä seurakuntia, missä olette olleet. Japani on teidän syntymäpaikka, Juho, Marja, Jukka, Marko, Jarkko ja Aarne. Saitte seurata lähetystyön arkea hyvin läheltä. Itse asiassa olitte siinä monin tavoin kaikki mukana. Näitte senkin miten paljon rukousta ja Raamatun tutkimista isän ja äidin elämässä oli. Isän osalta se tapahtui usein vuorilla, hiljaisuudessa. Raamattu ja rukous olivat lähtökohtia evankeliumin julistamiselle ja kaikelle työlle niin Japanissa kuin Suomessa.

 

Eläkevuosien aikana he seurasivat perustamiensa seurakuntien elämää ja pitivät yhteyttä niihin seurakuntalaisiin, jotka he olivat opastaneet uskon tielle. Evankeliumin julistaminen ja kirkon työ ei Japanissa ole helppoa. Siksi siellä osataan iloita yhdestäkin, joka löytää elämäänsä Jumalan armon ja kasvaa Jumalan sanan tuntemisessa. Kimmo kertoi, että Jumalan sanan  lukeminen on ollut hänelle tärkeää v.1957 tapahtuneen hengellisen heräämisen jälkeen. 

 

Raamatun merkitys Kimmon elämässä näkyi loppuun asti hänen tutkiessaan viime vuosiin saakka Raamatun oikeaa alkutekstiä. Avaimena tässä tutkimuksessa oli Raamatun pyhä luku 7. Kimmon työnäkynä oli myös ihmisten avoin kohtaaminen ja evankelioiminen, evankeliumin avoin kertominen. Siihen hänellä oli suorastaan armolahja. Se ei päättynyt Japaniin vaan jatkui vielä eläkkeellä Elimäellä ja missä vain Kimmo liikkui.

 

Ritvan taas tunsimme sydämellisenä puolisona ja perheenäitinä. Hän oli myös ihmisten kuuntelija ja sielunhoitaja, jota oli helppo lähestyä. Ritva kertoi joskus, että kodin ovet olivat lähetystyössä avoinna myös japanilaisille, jotka toivottavasti näkivät kuinka paljon kodin elämässä tarvittiin keskinäistä yhteyttä, palvelevaa mieltä ja rakkautta, mutta ennen muuta anteeksipyytävää ja anteeksiantavaa mieltä, Jumalan armoa.

 

Te lapset ja lastenlapset ajattelette kiitollisin mielin äitiä ja isää tai mummoa ja vaaria. Olitte heille tärkeitä. He jaksoivat ajaa pitkiäkin matkoja teitä katsomaan. Kuulimme usein tuoreet terveiset näistä tapaamisista. Ja mikä ihmeellisintä. Nuorin lastenlapsi, Aarnen ja Tanjan poikavauva, syntyi Ritvan kuolinpäivänä. Uuden elämän ihme oli silläkin tavalla läsnä. Mummo sai nähdä vastasyntyneen kuvan. Ritva ja Kimmo rakastivat teitä ja rukoilivat teidän puolestanne. He toivoivat, että ne elämänarvot, jotka olivat heille tärkeitä, sydämen usko, Jumalan kaikille tarkoitettu armo, kaikkien ihmisten tasapuolinen kohtelu, rakkaus luontoon ja moni muu asia, olisivat teidänkin arvoja ja voimavaroja. Kimmon ja varmasti Ritvan testamentti, 2. Kor. 5, on yhä uudestaan lukemisen arvoinen. “...meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa…” sanotaan tässä testamentissa.

 

Jeesus kertoi jäähyväispuheessaan menevänsä valmistamaan meille sijaa. Meillä on perillä koti, josta meidän enää ei tarvitse luopua. Kun teemme matkaamme Jumalan armon varassa, sovitettuina ja lunastettuina Jumalan lapsina, pääsemme kotiin Jumalan luo. Kotipolku on armon tie. Isän ja äidin, vaarin ja mummon testamentti lupaa tämän.

 

Saamme jättää meille rakkaat Ritva Alman ja Kimmo Kalevin Jumalan armollisiin käsiin ja pyytää: “Ota heidät vastaan suuri pyhä Jumala, ota heidät vastaan, kaipaavia lohduta. Ota heidät vastaan Taivaan kotiin avaraan, ota heidät vastaan iloon loppumattomaan.” Aamen.

 

Hattulan kirkossa 27.2.2021

 

Jorma Taipale

Ritvan sisaren mies